Hou hou hou, vaikkei joulu olekaan, mutta joulumieli on täällä silti jo valloillaan! Ostin tänään glögiä ja joulutarroja omatekoista joulukalenteria varten, jollaisen aiomme kämppisteni kanssa tehdä tuota pikaa, sillä kuka on sanonut, että joulukalenterin pitää alkaa joulukuusta? Näkee jo nyt, kuinka monta päivää on jouluun! Marraskuu on ihan jouluisa kuukausi, tosin lumi olis ihan kiva lisä. Mutta kerkeäähän sen myöhemminkin!
Tuosta tuli mieleeni oikein hyvä kolumni, jonka luin äidinkielen aineistoesseetä varten. Tai en tiedä oliko itse kolumni kovin sykähdyttävä, mutta sen perusidea oli, nimittäin hitaus ja kiireettömyys. Miksi nykyään on aina niin kiire ja pakko suorittaa? Nykyään liian usein huomaan itsenikin hautautuneena läksyvuoren alle, ja pitäis käydä lenkillä, ja tehdä ruokaa, ja siivota, ja sitä ja tätä ja tuota. Miksei voi vain hyväksyä, että kaikessa ei voi olla hyvä ja asioilla ei ole mitään arvoa, jos ne haluaa vain tehdä äkkiä pois alta? Maailma ei kaadu siihen että siivoan huomenna tai siihen että en jaksa tehdä terveellistä ruokaa vaan tilaan Kotipitsaa. Huoh, pitäisi ehkä olla itselleen vähän armollisempi ja opetella kuuntelemaan itseään!
Siinä päivän filosofinen osuus. Otsikko taas liittyy tämän päivän musateatteriharkkoihin, ainakin omalta osaltani, sillä se oli aika, hmm, sanotaan vaikka että hurjaa. Vielä eilen olin aivan innoissani koko jutusta, mutta tänään usko omaan osaamiseen alkaa pikkuhiljaa pettää, kun biisit on supervaikeita, pää ei pysy nuottien perässä, sormet ei vaan tottele ja aarggh, seuraava kappale on kuulemma vielä vaikeampi. Siellä koulun huippusoittajien joukossa välillä tuntee itsensä aika tampioksi. Mutta pohjalta on suunta vain ylöspäin, joten epätoivoon ei saa vaipua! Ai niin ja minähän olen kiireetön, stressitön ihminen, joka ei vaadi itseltään liikoja, joten olen siis hyvin tyytyväinen siihen että yritän parhaani!
Kai.
maanantai 31. lokakuuta 2011
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Me käymme joulun viettohon
Loma on loppu, ihmiset. Niin se vaan on, ei auta kuin myöntää se. Surullista mutta totta.
MUTTA huisin kiva loma se oli! Siihen sisältyi tyttöjen kanssa seikkailua Rovaniemellä, Napapiiri ja Joulupukki, monta elokuvaa (jotka olivat huonoja mutta katsokaa Trust, se oli loistava!) ja paljon bussissa istumista. Myös tuhlasin aikaani aika paljon katsoen Hercule Poiroteja ja sukkia kutoen, eli siis täydellinen loma!
Ens viikko taas on Taiteiden yön valmistelua, eli kiirettä tulee pitämään. Ennuste viikolle on tämä: juoksen koko päivän harjoituksissa, ja kun mulla olis vapaata, mä en tietenkään käytä sitä järkevästi läksyihin, rästitehtäviin tai päiväuniin, vaan päätän kutoa hetken sukkaa ja vaikka syödä jotain. Josta tuli mieleeni, että aloitimme kämpässämme karkkilakon jouluun asti! Ja osittaisen muidenki herkkujen lakon. Hrrrr, hirvittää.
Mulle iski joulufiilis! Tekis mieli vaan kuunnella joululauluja, askarrella koristeita ja keksiä lahjoja, leipoa (ja syödä) pipareita, juoda glögiä, paketoida niitä lahjoja, tehdä joulukortteja, laitttaa talo joulukuntoon, koristella joulukuusi, tunnelmoida kynttilänvalossa ja availla joulukalenterin luukkuja! Ei niinkään jouluaatto houkuta, vaan se odotus. Kun odottaa sitä jotain joulun taikaa. (Hyi miten imelältä kuulosti, mutta tiedätte mitä tarkoitan, sitä joulutunnelmaa jota vaan ei muulloin ole!) Kun vois jo vaan siirtyä kuukauden eteenpäin! En tiedä milloin musta tuli näin jouluihminen, mutta nyt ilmeisesti viimeistään. Aika hullua, ikävöidä joulua lokakuussa.
Menkää kuuntelemaan joululauluja!
toivoo joku tonttu varmaan

perjantai 7. lokakuuta 2011
Ikuiseksi elon onneni luulen, kunnes mun kummullani veisataan
Ääää!!
Apua! Istun tässä huoneessani sängyllä (mun suloisessa makuusopessa, mulla on maailman söpöin huone! Tässä on sellainen ihana kolo sängylle ja yöpöydälle ja aaah) ja kuuntelen kuinka kattolaatat rämisee tuulessa. Täällä on nääs aikamoinen myrsky! Tuulee niin että meinas tukka lähteä päästä kun kävelin kotiin. Tuntuu että katto tippuu päälle tai vähintään seinät romahtaa. Hyi. Ihan yksinki oon! Vähän pelottaa että ehkä kuolen tänne, mutta minkäs teet, hyvästi sitten! Onneks kuuntelen sentään tosi iloista musiikkia ja mullon myös muumikarkkeja joita äiti lähetti mulle postipaketin mukana (KIITOS ÄITI! <3), joten selviän ehkä.
KOEVIIKKO ON L O P P U !!!!! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEESSSSSSSSSSSSSSSSSSSS!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!
!
Siinä kyhyesti tän päivän ainut ajatus mikä mulla on ollu päässä aamusta asti. Ei enää kokeita!!! Uusi jakso alkaa ja pääsen eroon filosofiasta ja musahissasta ja taisin myös päästä läpi kaikki kokeet eli tyytyväinen saan olla. Tosin ens viikolla on Comenius-viikko, joten tekemistä riittää. Eikä Taiteiden Yöhönkää oo enää kauaa, joten siihen asti tiedän kyllä mitä teen iltaisin: soitan, soitan ja soitan. Oon sotkenu itseni aika moneen kokoonpanoon, joten kaikki sinne 28.10 nauramaan mulle! ;)
Hyi nyt taivaalla ulvoo joku taas!!
Kuolemaa odottaen
Tuulippi

tiistai 4. lokakuuta 2011
Entäpä mitä on hyvyys ja kampela?
Tiesittekö, että Suomen luovan säveltaiteen kehityksen III päävaiheessa II maailmansodan jälkeen, alkaen 1990-luvun alusta, monet 1980-luvun modernistit etsivät uutta suhdetta traditioon (perinteiseen)? Ei se mitään, en tiedä minäkään. Huomenna se kyllä pitäisi tietää koska meillä on musiikinhistorian koe, ja minua ei ihan kamalasti kiinnosta. Kyllä se tästä pikkuhiljaa! Sellaisen ilouutisen universumille voisin kertoa että filosofian kokeeni tulee varmaankin menemään läpi ja ehkä jopa hyvällä numerolla, mitä en todellakaan odottanut, joten aploodeja! Kiitos! Toinen ilouutinen: tein tänään ensimmäisen ikioman kalakeittoni ja se oli taivaallista! Siinä oli paljon juustoa (HUOMHUOMHUOM lenkkiystäväni, huomaa juusto), nam. Kolmas ilouutinen on se, että menen nyt juomaan teetä ja kenties pelaamaan Skip-boa kämppisteni kanssa, ruotsiksi tietenkin, eftersom vi talar bara svenska i dag.
Hejsan!
tullero
Hejsan!
tullero
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Taivaan valot tanssii taas, saavat huomaamaan
Hellurei ja hellät tunteet, kello on yksitoista ja minun pitäisi lukea matikan kokeisiin enkä sitä tee. Miksi? (Siksi, että siinä on niksi! Ei vaan) Siksi, että ensin yiritin tosissani laskea tänään nitä laskuja, puoltoista tuntia makasin lattialla ja tein tehtäviä (matikkanerokämppikseni J:n suosiollisella avustuksella!), ja ensin jopa onnistuin pari laskua, mutta sit kun mentiin haastavampiin en tajunnut mitään. Vaikka lunttasin kirjan takaa. Sitten mun päässä napsahti ja mä tajusin ettei mun elämää kaada se että saan jostain >C"¤&()=)(&¤*^?)(!!!!! vektorilaskennan kurssista vitosen. Kunhan meen läpi. Aika hämmentävää, yleensä en suostu olemaan lukematta mutta vektorit oli mulle liikaa! Sitten voin lukea ja itkeä noita kirjoituksiin valmistautuessa, mutta nyt en vaan jaksa! Kuka keksi vektorit, sille nyt antaisin ympäri korvia jos voisin. Ja kenties purisin.
Syy siihen, miksi en aloittanut kiihkeää luku-urakkaa jo lauantaina? Olin Lummeniemessä syysleirillä, ja ei voi sanoa muuta kuin että oijoijoi! Oli muunmuuassa uusiopaperia, aarteenmetsästystä, mun kuuluisaksi tulleet soijanakit, "Puuhamies Pate&Brätzit", liian vähäiset yöunet...ihanat, suloiset, höppänät ihmiset, yhdessä riehuminen, hassuttelu, sekoilu, kikatus ja tietenkin hiljentyminen ja riihikirkko, se oli vaan onnellisuutta. Tai ylipäätään kaiken tuntemista. Kokemista. Ja paljon koinkin. Laidasta laitaan. Lumpeen leirin jälkeen sitä vaan on aina niin uupunut, täynnä kaikenlaisia ajatuksia, mutta kuitenkin hyvällä mielellä. Ei voi kuin kiittää <3
Ja näin mun elämän ensimmäiset revontulet!!!!!!!! Olin aivan fiiliksissä. Ja oon vieläkin, kun ajattelen että hei, MÄ NÄIN REVONTULEN! Siisteintä!!
Se matikka. Hrrr, odotan kauhulla huomista. Noo, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
-Bratz numero kolme tai Pate
tässä vielä kappale, jonka voisin vaikka omistaa yhdelle kivalle tytölle joka voisi kuunnella sen ja ajatella. Ei mulla muuta. <3

Tilaa:
Kommentit (Atom)