Riitasointuja, epävirettä; tahtivirheitä, vääriä säveliä

Hou hou hou, vaikkei joulu olekaan, mutta joulumieli on täällä silti jo valloillaan! Ostin tänään glögiä ja joulutarroja omatekoista joulukalenteria varten, jollaisen aiomme kämppisteni kanssa tehdä tuota pikaa, sillä kuka on sanonut, että joulukalenterin pitää alkaa joulukuusta? Näkee jo nyt, kuinka monta päivää on jouluun! Marraskuu on ihan jouluisa kuukausi, tosin lumi olis ihan kiva lisä. Mutta kerkeäähän sen myöhemminkin!

Tuosta tuli mieleeni oikein hyvä kolumni, jonka luin äidinkielen aineistoesseetä varten. Tai en tiedä oliko itse kolumni kovin sykähdyttävä, mutta sen perusidea oli, nimittäin hitaus ja kiireettömyys. Miksi nykyään on aina niin kiire ja pakko suorittaa?  Nykyään liian usein huomaan itsenikin hautautuneena läksyvuoren alle, ja pitäis käydä lenkillä, ja tehdä ruokaa, ja siivota, ja sitä ja tätä ja tuota. Miksei voi vain hyväksyä, että kaikessa ei voi olla hyvä ja asioilla ei ole mitään arvoa, jos ne haluaa vain tehdä äkkiä pois alta? Maailma ei kaadu siihen että siivoan huomenna tai siihen että en jaksa tehdä terveellistä ruokaa vaan tilaan Kotipitsaa. Huoh, pitäisi ehkä olla itselleen vähän armollisempi ja opetella kuuntelemaan itseään!

Siinä päivän filosofinen osuus. Otsikko taas liittyy tämän päivän musateatteriharkkoihin, ainakin omalta osaltani, sillä se oli aika, hmm, sanotaan vaikka että hurjaa. Vielä eilen olin aivan innoissani koko jutusta, mutta tänään usko omaan osaamiseen alkaa pikkuhiljaa pettää, kun biisit on supervaikeita, pää ei pysy nuottien perässä, sormet ei vaan tottele ja aarggh, seuraava kappale on kuulemma vielä vaikeampi. Siellä koulun huippusoittajien joukossa välillä tuntee itsensä aika tampioksi. Mutta pohjalta on suunta vain ylöspäin, joten epätoivoon ei saa vaipua! Ai niin ja minähän olen kiireetön, stressitön ihminen, joka ei vaadi itseltään liikoja, joten olen siis hyvin tyytyväinen siihen että yritän parhaani!

Kai.