Taivaanrannan pilvet tekevät kolon auringolle

Huomenta, maailma!

Tänä aamuna heräsin puoli kahdeksalta kuten aina, vaikka mulla oli kaksi vapaatuntia aamulla, koska opettajalla oli meno jota en nyt muista. Joten nyt mulla oli kaksi tuntia aikaa tehdä kaikenlaista. Tämä on niin luksusta! Oon saanu heräillä rauhassa, kuunnellut Scandinavian Music Groupin levyn kahdesti läpi, syönyt, tehnyt välillä yhden kappaleen äidinkielen esseetä, maksanut pari laskua ja hengaillut. Olen kävellyt laulaen asuntoa ympäri, tanssinut huoneessani, makoillut sängyllä ja ottanut valokuvia katosta. Aamu on kyllä paras aika tehdä asioita, ja varsinkin pitkät, hitaat aamut, koska silloin asiat voi tehdä kaikessa rauhassa ja jaksaa ajatella. Ja kyllä, esseekin valmistui! Mä haluan lisää pitkiä aamuja. Tuntuu että mulla on kerrankin aikaa vaan olla, vaikka teenkin koko ajan jotain, mutta nyt en tee niitä kiireellä vaan kaikessa rauhassa, musiikin soidessa taustalla. Tajusin myös, etten muista, koska olisin viimeksi ollut näin pitkään yksin kämpillä (paitsi nukkuessani tietty, hahhah.) Tottakai oon päivittäin vähintään tunnin yksin, kun soitan koululla, mutta muuten en mä ikinä vietä aikaa itseni kanssa. Täällä on aina ihmisiä ympärillä, ja Viitasaarellakin oon aina joko porukoiden tai kaverieni kanssa, koska viikonloppu on niin lyhyt, että haluan käyttää sen hyödyllisesti. Ja oikeastaan aika vapauttavaa, että oon saanut olla kaksi tuntia näkemättä ketään, kenenkään näkemättä mua, tehdä kaikessa rauhassa sitä mitä haluan, juttelematta kellekään. Ja vaikka tykkään ihmisistä ja niiden seurasta, niin silloin tällöin tarvitsen hitaan, pitkän aamun jolloin saan vaan istua lattialla hyräillen itsekseni.

Jatkakaa päivää yhtä ihanasti, kuin minun päiväni alkoi!

Hypätäkö kyydistä vai hajottaako kone?

Oijoijoi, hei vaan! On ollut taas niin vauhdikasta ettei pää meinaa perässä pysyä. Viikot ja päivät ja tunnit juoksee vaan ja mä yritän pysyä mukana. Harkoista toiseen, tunnilta toiseen, läksyistä ja esseistä toiseen, soittotunnilta toiseen, tapaamisesta toiseen, erilaisista itselleen ottamistani tehtävistä toiseen. Tähän auttais, jos osaisin kaks kirjainta: E ja I, mutta ne on niin kovin hankalia! Haluaisin tehdä niin paljon niin monenlaista, mutta vuorokauden tunnit ei vain riitä. Kaiken muun lisäks pitäis käydä koulussakin ja pärjätäkin jotenkin, ja haluaisin liikkuakin. Vapaa-ajasta ja yöunesta on pakko nipistää, eikä se ole ennen mua haitannu, mä oon aina tykänny että on paljon tekemistä, mutta nyt alkaa vähän jo hajottaa. Enkä haluaisi luopua mistään tai sanoa kellekään että en pysty, koska tykkään kaikesta!

Nyt kuulostan joltain aivan masentuneelta ihmiseltä, en ole. Vielä. :D

Viime viikonloppuna olin uusien isosten ekalla leirillä ohjaajana/isosena/vetäjänä, ja täytyy sanoa että oli hauskaa! Vaikkakin erilaista ja vähän väsyttävää, mutta joka tapauksessa ihana kokemus. Vaikka se oli työtä, se oli kuitenkin irtiotto arjen hyörinästä, puhelimesta loppui jo perjantaina akku ja kalenterikin jäi Kaustiselle. Suosittelen kalenteri-tietokone-kännykkävapaita viikonloppuja, toimii!

Lopuksi vielä biisi: siinä meille ajateltavaa. Miks mulla on täällä näin paljon Jarkko Martikaisen videoita? Leikitään ettei kukaan huomaa sitä.

Heisulivei, nukutaan hyvin!

Riitasointuja, epävirettä; tahtivirheitä, vääriä säveliä

Hou hou hou, vaikkei joulu olekaan, mutta joulumieli on täällä silti jo valloillaan! Ostin tänään glögiä ja joulutarroja omatekoista joulukalenteria varten, jollaisen aiomme kämppisteni kanssa tehdä tuota pikaa, sillä kuka on sanonut, että joulukalenterin pitää alkaa joulukuusta? Näkee jo nyt, kuinka monta päivää on jouluun! Marraskuu on ihan jouluisa kuukausi, tosin lumi olis ihan kiva lisä. Mutta kerkeäähän sen myöhemminkin!

Tuosta tuli mieleeni oikein hyvä kolumni, jonka luin äidinkielen aineistoesseetä varten. Tai en tiedä oliko itse kolumni kovin sykähdyttävä, mutta sen perusidea oli, nimittäin hitaus ja kiireettömyys. Miksi nykyään on aina niin kiire ja pakko suorittaa?  Nykyään liian usein huomaan itsenikin hautautuneena läksyvuoren alle, ja pitäis käydä lenkillä, ja tehdä ruokaa, ja siivota, ja sitä ja tätä ja tuota. Miksei voi vain hyväksyä, että kaikessa ei voi olla hyvä ja asioilla ei ole mitään arvoa, jos ne haluaa vain tehdä äkkiä pois alta? Maailma ei kaadu siihen että siivoan huomenna tai siihen että en jaksa tehdä terveellistä ruokaa vaan tilaan Kotipitsaa. Huoh, pitäisi ehkä olla itselleen vähän armollisempi ja opetella kuuntelemaan itseään!

Siinä päivän filosofinen osuus. Otsikko taas liittyy tämän päivän musateatteriharkkoihin, ainakin omalta osaltani, sillä se oli aika, hmm, sanotaan vaikka että hurjaa. Vielä eilen olin aivan innoissani koko jutusta, mutta tänään usko omaan osaamiseen alkaa pikkuhiljaa pettää, kun biisit on supervaikeita, pää ei pysy nuottien perässä, sormet ei vaan tottele ja aarggh, seuraava kappale on kuulemma vielä vaikeampi. Siellä koulun huippusoittajien joukossa välillä tuntee itsensä aika tampioksi. Mutta pohjalta on suunta vain ylöspäin, joten epätoivoon ei saa vaipua! Ai niin ja minähän olen kiireetön, stressitön ihminen, joka ei vaadi itseltään liikoja, joten olen siis hyvin tyytyväinen siihen että yritän parhaani!

Kai.

Me käymme joulun viettohon

Loma on loppu, ihmiset. Niin se vaan on, ei auta kuin myöntää se. Surullista mutta totta.
MUTTA huisin kiva loma se oli! Siihen sisältyi tyttöjen kanssa seikkailua Rovaniemellä, Napapiiri ja Joulupukki, monta elokuvaa (jotka olivat huonoja mutta katsokaa Trust, se oli loistava!) ja paljon bussissa istumista. Myös tuhlasin aikaani aika paljon katsoen Hercule Poiroteja ja sukkia kutoen, eli siis täydellinen loma!

Ens viikko taas on Taiteiden yön valmistelua, eli kiirettä tulee pitämään. Ennuste viikolle on tämä: juoksen koko päivän harjoituksissa, ja kun mulla olis vapaata, mä en tietenkään käytä sitä järkevästi läksyihin, rästitehtäviin tai päiväuniin, vaan päätän kutoa hetken sukkaa ja vaikka syödä jotain. Josta tuli mieleeni, että aloitimme kämpässämme karkkilakon jouluun asti! Ja osittaisen muidenki herkkujen lakon. Hrrrr, hirvittää.

Mulle iski joulufiilis! Tekis mieli vaan kuunnella joululauluja, askarrella koristeita ja keksiä lahjoja, leipoa (ja syödä) pipareita, juoda glögiä, paketoida niitä lahjoja, tehdä joulukortteja, laitttaa talo joulukuntoon, koristella joulukuusi, tunnelmoida kynttilänvalossa ja availla joulukalenterin luukkuja! Ei niinkään jouluaatto houkuta, vaan se odotus. Kun odottaa sitä jotain joulun taikaa. (Hyi miten imelältä kuulosti, mutta tiedätte mitä tarkoitan, sitä joulutunnelmaa jota vaan ei muulloin ole!) Kun vois jo vaan siirtyä kuukauden eteenpäin! En tiedä milloin musta tuli näin jouluihminen, mutta nyt ilmeisesti viimeistään. Aika hullua, ikävöidä joulua lokakuussa.

Menkää kuuntelemaan joululauluja!

toivoo joku tonttu varmaan

Ikuiseksi elon onneni luulen, kunnes mun kummullani veisataan

Ääää!!

Apua! Istun tässä huoneessani sängyllä (mun suloisessa makuusopessa, mulla on maailman söpöin huone! Tässä on sellainen ihana kolo sängylle ja yöpöydälle ja aaah) ja kuuntelen kuinka kattolaatat rämisee tuulessa. Täällä on nääs aikamoinen myrsky! Tuulee niin että meinas tukka lähteä päästä kun kävelin kotiin. Tuntuu että katto tippuu päälle tai vähintään seinät romahtaa. Hyi. Ihan yksinki oon! Vähän pelottaa että ehkä kuolen tänne, mutta minkäs teet, hyvästi sitten! Onneks kuuntelen sentään tosi iloista musiikkia ja mullon myös muumikarkkeja joita äiti lähetti mulle postipaketin mukana (KIITOS ÄITI! <3), joten selviän ehkä.

KOEVIIKKO ON  L O P P U !!!!! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEESSSSSSSSSSSSSSSSSSSS!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!
!
Siinä kyhyesti tän päivän ainut ajatus mikä mulla on ollu päässä aamusta asti. Ei enää kokeita!!! Uusi jakso alkaa ja pääsen eroon filosofiasta ja musahissasta ja taisin myös päästä läpi kaikki kokeet eli tyytyväinen saan olla. Tosin ens viikolla on Comenius-viikko, joten tekemistä riittää. Eikä Taiteiden Yöhönkää oo enää kauaa, joten siihen asti tiedän kyllä mitä teen iltaisin: soitan, soitan ja soitan. Oon sotkenu itseni aika moneen kokoonpanoon, joten kaikki sinne 28.10 nauramaan mulle! ;)

Hyi nyt taivaalla ulvoo joku taas!!


Kuolemaa odottaen

Tuulippi

Entäpä mitä on hyvyys ja kampela?

Tiesittekö, että Suomen luovan säveltaiteen kehityksen III päävaiheessa II maailmansodan jälkeen, alkaen 1990-luvun alusta, monet 1980-luvun modernistit etsivät uutta suhdetta traditioon (perinteiseen)? Ei se mitään, en tiedä minäkään. Huomenna se kyllä pitäisi tietää koska meillä on musiikinhistorian koe, ja minua ei ihan kamalasti kiinnosta. Kyllä se tästä pikkuhiljaa! Sellaisen ilouutisen universumille voisin kertoa että filosofian kokeeni tulee varmaankin menemään läpi ja ehkä jopa hyvällä numerolla, mitä en todellakaan odottanut, joten aploodeja! Kiitos! Toinen ilouutinen: tein tänään ensimmäisen ikioman kalakeittoni ja se oli taivaallista! Siinä oli paljon juustoa (HUOMHUOMHUOM lenkkiystäväni, huomaa juusto), nam. Kolmas ilouutinen on se, että menen nyt juomaan teetä ja kenties pelaamaan Skip-boa kämppisteni kanssa, ruotsiksi tietenkin, eftersom vi talar bara svenska i dag.


Hejsan!

tullero

Taivaan valot tanssii taas, saavat huomaamaan

Hellurei ja hellät tunteet, kello on yksitoista ja minun pitäisi lukea matikan kokeisiin enkä sitä tee. Miksi? (Siksi, että siinä on niksi! Ei vaan) Siksi, että ensin yiritin tosissani laskea tänään nitä laskuja, puoltoista tuntia makasin lattialla ja tein tehtäviä (matikkanerokämppikseni J:n suosiollisella avustuksella!), ja ensin jopa onnistuin pari laskua, mutta sit kun mentiin haastavampiin en tajunnut mitään. Vaikka lunttasin kirjan takaa. Sitten mun päässä napsahti ja mä tajusin ettei mun elämää kaada se että saan jostain >C"¤&()=)(&¤*^?)(!!!!! vektorilaskennan kurssista vitosen. Kunhan meen läpi. Aika hämmentävää, yleensä en suostu olemaan lukematta mutta vektorit oli mulle liikaa! Sitten voin lukea ja itkeä noita kirjoituksiin valmistautuessa, mutta nyt en vaan jaksa! Kuka keksi vektorit, sille nyt antaisin ympäri korvia jos voisin. Ja kenties purisin.

Syy siihen, miksi en aloittanut kiihkeää luku-urakkaa jo lauantaina? Olin Lummeniemessä syysleirillä, ja ei voi sanoa muuta kuin että oijoijoi! Oli muunmuuassa uusiopaperia, aarteenmetsästystä, mun kuuluisaksi tulleet soijanakit, "Puuhamies Pate&Brätzit", liian vähäiset yöunet...ihanat, suloiset, höppänät ihmiset, yhdessä riehuminen, hassuttelu, sekoilu, kikatus ja tietenkin hiljentyminen ja riihikirkko, se oli vaan onnellisuutta. Tai ylipäätään kaiken tuntemista. Kokemista. Ja paljon koinkin. Laidasta laitaan. Lumpeen leirin jälkeen sitä vaan on aina niin uupunut, täynnä kaikenlaisia ajatuksia, mutta kuitenkin hyvällä mielellä. Ei voi kuin kiittää <3

Ja näin mun elämän ensimmäiset revontulet!!!!!!!! Olin aivan fiiliksissä. Ja oon vieläkin, kun ajattelen että hei, MÄ NÄIN REVONTULEN! Siisteintä!!

Se matikka. Hrrr, odotan kauhulla huomista. Noo, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

-Bratz numero kolme tai Pate

tässä vielä kappale, jonka voisin vaikka omistaa yhdelle kivalle tytölle joka voisi kuunnella sen ja ajatella. Ei mulla muuta. <3