Mä en enää muista sitä kesää joka nyt oli jo tulossa tai kevät ainakin, koska MITÄ IHMEEN LUNTA TUOLLA ULKONA OIKEIN SATAA HÄH!?!?!?!?!?!?!?!? EN TYK-KÄÄ YH-TÄÄN !
Päiväni on pilalla.
Tai ilta.
Luin tänään psykan kirjasta pitkään jatkuneen univajeen tuntomerkkejä ja totesin että ei hyvin mene tällä pääkopalla. Silti, yöt on luovinta aikaa, ja muutenkin kivoimpia. Nukkuminen taas on tosi tylsää.
Tänään lauloin ruotsiksi ja oon varma että ohikulkijat kuoli nauruun. Ja mun pitäis opetella laulu tanskaksi, hupaisaa.
Mulle varattiin laulututkintoaika toukokuun lopulta. HUI.
En tiedä mitä teen sen kanssa, kun en nytkään kerkeä ikinä tehdä mitään, ja pitäis alkaa vielä siihen valmistautua. Univaje ei taida ihan heti korjautua.
Mun päivät on vaan hirveän täynnä kaikkea.
Pääkin on hallitsemattomasti ajatuksia täynnä.
Ehkä tähän on parempi päättää. Kauniita unia ja
hyvää
yötä
.
maanantai 19. maaliskuuta 2012
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Suru voidaan hukuttaa
Viikonloppuna selvis taas pitkästä aikaa, mitä olikaan olla tositosi onnellinen, nimittäin leireily, se jos mikä tekee ihmisen onnelliseks. Että saa olla toinen toistaan ihanimpien ihmisten kanssa leirikeskuksessa ilman masentavaa ulkomaailmaa, kännykkää ja nettiä, syödä hyvää ruokaa ja tehdä kivoja asioita, ja siitä vielä maksetaan palkkaa! Viikonlopussa oli myös uupumusta ja itkettäviä muistoja, mutta se vaan tekee kaikesta mahtavampaa. Enää pari kuukautta kesään...
Myös asfaltti voi tehdä ihmisen onnelliseks. Sen totesin tänään, kun kuivaa maata näkyi koko ajan enemmän, ja se oli suoraan verrannollinen mun mielialaan, joka kohosi samaan tahtiin. Talvi loppuu ehkä joskus?!??
Onnelliseks voi tehdä myös soittaminen. Myös sen totesin tänään.
Hurjasti onni-asioita!
Myös asfaltti voi tehdä ihmisen onnelliseks. Sen totesin tänään, kun kuivaa maata näkyi koko ajan enemmän, ja se oli suoraan verrannollinen mun mielialaan, joka kohosi samaan tahtiin. Talvi loppuu ehkä joskus?!??
Onnelliseks voi tehdä myös soittaminen. Myös sen totesin tänään.
Hurjasti onni-asioita!
tiistai 6. maaliskuuta 2012
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Minne katosi päivät
Niinpä. Lomalomaloma oli ja meni, ja vaikka alkulomasta tuntui että en saa aikaiseksi mitään, niin loppulomasta olin jo sitä mieltä, että mikään ei vois olla ihanampaa kuin että en saa aikaseksi mitään.
Miksei elämä vois olla ikuista lomaa? Loma oli myöhään valvomista ja pitkään nukkumista, hitaita aamuja, hyvää ruokaa, hömppäohjelmien katsomista, hurjasti kutomista, sata hyvää kirjaa, sängyllä makaamista musiikkia kuunnellen, ei minkään suorittamista, aikaansaamattomuutta, soittamista yömyöhään, kirppareita, kävelyretkiä, yksinoloa, tuparit, teatterissa käyntiä, ystävien näkemistä, muumeja yömyöhään, epäterveellistä mutta herkullista mässytystä, aurinkoa.
Kuka haluaa vaihtaa sen läksyihin, esseisiin, koulukirjojen ankeisiin sivuihin, tutkielmiin, optima-tehtäviin, kiireeseen, stressiin, aikatauluihin, monisteisiin, harjoituksista toiseen juoksemiseen, väsymykseen, matikan ratkaisemattomiin yhtälöihin, loputtomiin suorituksiin ja arviointeihin?
En tajua.
Miksei elämä vois olla ikuista lomaa? Loma oli myöhään valvomista ja pitkään nukkumista, hitaita aamuja, hyvää ruokaa, hömppäohjelmien katsomista, hurjasti kutomista, sata hyvää kirjaa, sängyllä makaamista musiikkia kuunnellen, ei minkään suorittamista, aikaansaamattomuutta, soittamista yömyöhään, kirppareita, kävelyretkiä, yksinoloa, tuparit, teatterissa käyntiä, ystävien näkemistä, muumeja yömyöhään, epäterveellistä mutta herkullista mässytystä, aurinkoa.
Kuka haluaa vaihtaa sen läksyihin, esseisiin, koulukirjojen ankeisiin sivuihin, tutkielmiin, optima-tehtäviin, kiireeseen, stressiin, aikatauluihin, monisteisiin, harjoituksista toiseen juoksemiseen, väsymykseen, matikan ratkaisemattomiin yhtälöihin, loputtomiin suorituksiin ja arviointeihin?
En tajua.
torstai 23. helmikuuta 2012
Ja minä tahtoisin vain huutaa kovempaa kuin milloinkaan
Voi itku ja parku.
Katsoin kämppiksieni ja naapurin vierailevan tähden kanssa Poika raidallisessa pyjamassa-nimisen elokuvan, joka kaikkien ihmisten maailmassa pitäisi katsoa (paitsi jos ovat yhtä itkuherkkiä kuin minä, jolloin sen katsominen voi aiheuttaa ikuisia traumoja). Jos joku epäsivistynyt ihminen ei tiedä elokuvaa, se kertoo hyvin lyhyesti sanottuna intohimoisen natsin pojasta, joka ystävystyy keskitysleirillä olevan juutalaispojan kanssa ja tapaa sitä salaa aidan luona. Eikä loppu ollut järin onnellinen (suomeksi: ulvoin viimeiset viisi minuttia suoraa huutoa ja vielä aika pitkään sen jälkeenki).Se oli kertakaikkiaan kamala, mutta silti yksi parhaista elokuvista joita olen koskaan nähnyt, suosittelen. Kaikkein järkyttävintä oli, että sellaista on oikeasti tapahtunut. Ja se, että miten joku voi pitää sellaista oikeana? Että lapsille on oikeasti opetettu toisten ihmisten olevan, no, ei ihmisiä lainkaan, ja että se ei jäänyt vain sanoihin vaan myös tekoihin. Kammottavaa.
Sitten iloisempiin aiheisiin: käytiin tänään soittamassa Jules-enon &kumppaneiden kanssa paikkakunnan eläkeläisten kokouksessa, ja ai että oli mukavaa! Soitto nyt meni niin ja näin, ei loisteliaasti, mutta meininki oli ihana! Vanhuksille on aina niin mukava soittaa. Tunnelma on niin rento, ja ne aina ilahtuvat aidosti. Ahh!
Olisin halunnut linkittää tähän ihanan pianokappaleen, hyvän kaverini Chopinin cis-molli-Nocturnen. Mutta koska blogger ei ole kaverini eikä anna mun tehdä sitä, niin kehoitan vain ankarasti teitä kuuntelemaan sen!
Kauniita, ei painajaismaisia unia myös itselleni toivottaen
Tulppa
Katsoin kämppiksieni ja naapurin vierailevan tähden kanssa Poika raidallisessa pyjamassa-nimisen elokuvan, joka kaikkien ihmisten maailmassa pitäisi katsoa (paitsi jos ovat yhtä itkuherkkiä kuin minä, jolloin sen katsominen voi aiheuttaa ikuisia traumoja). Jos joku epäsivistynyt ihminen ei tiedä elokuvaa, se kertoo hyvin lyhyesti sanottuna intohimoisen natsin pojasta, joka ystävystyy keskitysleirillä olevan juutalaispojan kanssa ja tapaa sitä salaa aidan luona. Eikä loppu ollut järin onnellinen (suomeksi: ulvoin viimeiset viisi minuttia suoraa huutoa ja vielä aika pitkään sen jälkeenki).Se oli kertakaikkiaan kamala, mutta silti yksi parhaista elokuvista joita olen koskaan nähnyt, suosittelen. Kaikkein järkyttävintä oli, että sellaista on oikeasti tapahtunut. Ja se, että miten joku voi pitää sellaista oikeana? Että lapsille on oikeasti opetettu toisten ihmisten olevan, no, ei ihmisiä lainkaan, ja että se ei jäänyt vain sanoihin vaan myös tekoihin. Kammottavaa.
Sitten iloisempiin aiheisiin: käytiin tänään soittamassa Jules-enon &kumppaneiden kanssa paikkakunnan eläkeläisten kokouksessa, ja ai että oli mukavaa! Soitto nyt meni niin ja näin, ei loisteliaasti, mutta meininki oli ihana! Vanhuksille on aina niin mukava soittaa. Tunnelma on niin rento, ja ne aina ilahtuvat aidosti. Ahh!
Olisin halunnut linkittää tähän ihanan pianokappaleen, hyvän kaverini Chopinin cis-molli-Nocturnen. Mutta koska blogger ei ole kaverini eikä anna mun tehdä sitä, niin kehoitan vain ankarasti teitä kuuntelemaan sen!
Kauniita, ei painajaismaisia unia myös itselleni toivottaen
Tulppa
perjantai 17. helmikuuta 2012
Käsittämättömän haikea olo.
Wanhat on ohi. Kaksi kuukautta sitä tuskassa treenattiin, yksi päivä nautittiin ja nyt se on ohi. Hirveän surullista. Mä en enää ikinä tanssi vanhojentansseja, kamalaa!
Päivä oli pitkä ja täydellinen. Ei tarpeeksi pitkä. Kaikki oli niiin ihanaa, ihmiset ja pari ja mekko ja tunnelma ja kaikki. Nautin niin paljon etten ikinä olis uskonu. Ainoa miinus oli että oon torstaista asti aivastellu, niistäny ja syöny buranaa taukoamatta. Nyt kun viimein voin sairastaa, uskalsin mitata kuumeen, jota oli. Pää on turvonnu ja olo hirveä. Siksi jäin kämpille enkä mennyt jatkoille, ja istun yksin sängyllä hiljaisessa talossa, kun muut jotka oli meillä etkoilemassa lähti bilettämään. Surkeaa. Alunperin en ees halunnu jatkoille, sit ajattelin että voisinhan mä ehkä mennä, nyt oon niin kipee että en liiku ikinä enää minnekään. Onneks on luvassa löhöilyviikonloppu, aion tehdä koko viikonlopun vain hauskoja asioita! Tekee hyvää. Ja mikäs tässä on ollessa, kun saa löhötä ja syödä ja katsoa telkkaria luvan kanssa, sairastamisessa on plussatkin!
Parantuen
Wanha Tuuli
Wanhat on ohi. Kaksi kuukautta sitä tuskassa treenattiin, yksi päivä nautittiin ja nyt se on ohi. Hirveän surullista. Mä en enää ikinä tanssi vanhojentansseja, kamalaa!
Päivä oli pitkä ja täydellinen. Ei tarpeeksi pitkä. Kaikki oli niiin ihanaa, ihmiset ja pari ja mekko ja tunnelma ja kaikki. Nautin niin paljon etten ikinä olis uskonu. Ainoa miinus oli että oon torstaista asti aivastellu, niistäny ja syöny buranaa taukoamatta. Nyt kun viimein voin sairastaa, uskalsin mitata kuumeen, jota oli. Pää on turvonnu ja olo hirveä. Siksi jäin kämpille enkä mennyt jatkoille, ja istun yksin sängyllä hiljaisessa talossa, kun muut jotka oli meillä etkoilemassa lähti bilettämään. Surkeaa. Alunperin en ees halunnu jatkoille, sit ajattelin että voisinhan mä ehkä mennä, nyt oon niin kipee että en liiku ikinä enää minnekään. Onneks on luvassa löhöilyviikonloppu, aion tehdä koko viikonlopun vain hauskoja asioita! Tekee hyvää. Ja mikäs tässä on ollessa, kun saa löhötä ja syödä ja katsoa telkkaria luvan kanssa, sairastamisessa on plussatkin!
Parantuen
Wanha Tuuli
maanantai 13. helmikuuta 2012
Siitä lähdetään ettei tervettä kohtaa löydy minusta
Ottaisitko silti minut,
vaikken koskaan päihittäisi ketään?
Ottaisitko silti minut,
Vaikken koskaan saavuttaisi mitään? Niinpä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)