Tää yö kai pääty ei milloinkaan

Ei musta sit tullukaan ruumista.

Viimeiset kaks viikkoo meni ensin aamusta iltaan West Side Storyn treeneissä ja viime viikko esityksissä. Ja ei voi kuin sanoa, että pitkä matka on tultu siitä "voi &"!"#¤% en osaa mitään en halua en jaksa ei kiinnosta"-tilasta tähän "tää on parasta ikinä"-tilaan. Tän tekeminen oli huikeaa, oon superkiitollinen koko maailmalle nyt! Kaikki ylitti itsensä satakertaisesti, ja vaikka tää on ollu järkyttävän raskasta välillä, niin ehdottomasti sen kaiken arvoista ja vähän enemmänkin.

Nyt tuntuu aika tyhjältä.

Vielä kerran:

Nyt kotona sohvalla makaan, puoliksi nukun

Onpa aika vierähtänyt, hups. Se on vierähtänyt lähinnä KTK:lla musateatterin kiihtyvissä ja pitenevissä treeneissä ja välillä sit käymässä kämpillä valvomassa ja koulussa nuokkumassa. Ennuste seuraavalle kahdelle viikolle on, että musta tulee ruumis tai jotain siihen viittaavaa. Siltä ainakin tuntuu.

Oon tainnu linkittää tän biisin ennenkin, mutta teen sen nyt uudestaan, koska on vaan pakko.

Hyviä öitä,
 - Turpeinen

Taas illan tullen äiti maa nostaa hiuksensa kuivumaan

Hyvää iltaa, arvon ihmiset!

 Pitkästä aikaa viikonloppu Kaustisella, hui? Se oli kuitenkin varsin miellyttävä, sisältäen mm:

- salaisia elokuvia
- mässyä
- pitkiä ja vähemmän pitkiä kävelylenkkejä
- leipomista
- paljon pianonsoittoa ja uutta innostusta siihen
- myöhään valvottuja iltoja, naurukohtauksia ja hihitystä
- ihanat kämppikseni tekemät 50-luku-kiharat
- tätä biisiä, jonka nyt kaikki saatte kuunnella, ja minä soittaa, hihii:

sulkujen sisään laskuni lisään

.....en oo koskaan lähteny näin aikaisin matikan kokeesta. Oli myös ensimmäinen kerta, kun en saanu yhtäkään laskua laskettua loppuun. Taitaa mennä uusintaan mun derivoinnit.

Why not take all of me

Heissan!
Tänään maailma hymyili. Laulutunti, äikän essee valmis, auringonlasku, hyvä tuuli, illalla mutakakun leipojaista, hieman naurukohtauksen alkua, nyt jazzia. Tosiaan, joskus näitäki päiviä.

Muistatko kesän sen

Mä en enää muista sitä kesää joka nyt oli jo tulossa tai kevät ainakin, koska MITÄ IHMEEN LUNTA TUOLLA ULKONA OIKEIN SATAA HÄH!?!?!?!?!?!?!?!? EN TYK-KÄÄ YH-TÄÄN !

Päiväni on pilalla.

Tai ilta.

Luin tänään psykan kirjasta pitkään jatkuneen univajeen tuntomerkkejä ja totesin että ei hyvin mene tällä pääkopalla. Silti, yöt on luovinta aikaa, ja muutenkin kivoimpia. Nukkuminen taas on tosi tylsää.

Tänään lauloin ruotsiksi ja oon varma että ohikulkijat kuoli nauruun. Ja mun pitäis opetella laulu tanskaksi, hupaisaa.

Mulle varattiin laulututkintoaika toukokuun lopulta. HUI.

En tiedä mitä teen sen kanssa, kun en nytkään kerkeä ikinä tehdä mitään, ja pitäis alkaa vielä siihen valmistautua. Univaje ei taida ihan heti korjautua.

Mun päivät on vaan hirveän täynnä kaikkea.

Pääkin on hallitsemattomasti ajatuksia täynnä.

Ehkä tähän on parempi päättää. Kauniita unia ja

hyvää

yötä

.

Suru voidaan hukuttaa

Viikonloppuna selvis taas pitkästä aikaa, mitä olikaan olla tositosi onnellinen, nimittäin leireily, se jos mikä tekee ihmisen onnelliseks. Että saa olla toinen toistaan ihanimpien ihmisten kanssa leirikeskuksessa ilman masentavaa ulkomaailmaa, kännykkää ja nettiä, syödä hyvää ruokaa ja tehdä kivoja asioita, ja siitä vielä maksetaan palkkaa! Viikonlopussa oli myös uupumusta ja itkettäviä muistoja, mutta se vaan tekee kaikesta mahtavampaa. Enää pari kuukautta kesään...

Myös asfaltti voi tehdä ihmisen onnelliseks. Sen totesin tänään, kun kuivaa maata näkyi koko ajan enemmän, ja se oli suoraan verrannollinen mun mielialaan, joka kohosi samaan tahtiin. Talvi loppuu ehkä joskus?!??

Onnelliseks voi tehdä myös soittaminen. Myös sen totesin tänään.

Hurjasti onni-asioita!

Taivaan tähdet ylläni ovat ystäviäni

Ei mulla muuta.

Minne katosi päivät

Niinpä. Lomalomaloma oli ja meni, ja vaikka alkulomasta tuntui että en saa aikaiseksi mitään, niin loppulomasta olin jo sitä mieltä, että mikään ei vois olla ihanampaa kuin että en saa aikaseksi mitään.
Miksei elämä vois olla ikuista lomaa? Loma oli myöhään valvomista ja pitkään nukkumista, hitaita aamuja, hyvää ruokaa, hömppäohjelmien katsomista, hurjasti kutomista, sata hyvää kirjaa, sängyllä makaamista musiikkia kuunnellen, ei minkään suorittamista, aikaansaamattomuutta, soittamista yömyöhään, kirppareita, kävelyretkiä, yksinoloa, tuparit, teatterissa käyntiä, ystävien näkemistä, muumeja yömyöhään, epäterveellistä mutta herkullista mässytystä, aurinkoa.

Kuka haluaa vaihtaa sen läksyihin, esseisiin, koulukirjojen ankeisiin sivuihin, tutkielmiin, optima-tehtäviin, kiireeseen, stressiin, aikatauluihin, monisteisiin, harjoituksista toiseen juoksemiseen, väsymykseen, matikan ratkaisemattomiin yhtälöihin, loputtomiin suorituksiin ja arviointeihin?

En tajua.

Ja minä tahtoisin vain huutaa kovempaa kuin milloinkaan

Voi itku ja parku.
Katsoin kämppiksieni ja naapurin vierailevan tähden kanssa Poika raidallisessa pyjamassa-nimisen elokuvan, joka kaikkien ihmisten maailmassa pitäisi katsoa (paitsi jos ovat yhtä itkuherkkiä kuin minä, jolloin sen katsominen voi aiheuttaa ikuisia traumoja). Jos joku epäsivistynyt ihminen ei tiedä elokuvaa, se kertoo hyvin lyhyesti sanottuna intohimoisen natsin pojasta, joka ystävystyy keskitysleirillä olevan juutalaispojan kanssa ja tapaa sitä salaa aidan luona.  Eikä loppu ollut järin onnellinen (suomeksi: ulvoin viimeiset viisi minuttia suoraa huutoa ja vielä aika pitkään sen jälkeenki).Se oli kertakaikkiaan kamala, mutta silti yksi parhaista elokuvista joita olen koskaan nähnyt, suosittelen. Kaikkein järkyttävintä oli, että sellaista on oikeasti tapahtunut. Ja se, että miten joku voi pitää sellaista oikeana? Että lapsille on oikeasti opetettu toisten ihmisten olevan, no, ei ihmisiä lainkaan, ja että se ei jäänyt vain sanoihin vaan myös tekoihin. Kammottavaa.

Sitten iloisempiin aiheisiin: käytiin tänään soittamassa Jules-enon &kumppaneiden kanssa paikkakunnan eläkeläisten kokouksessa, ja ai että oli mukavaa! Soitto nyt meni niin ja näin, ei loisteliaasti, mutta meininki oli ihana! Vanhuksille on aina niin mukava soittaa. Tunnelma on niin rento, ja ne aina ilahtuvat aidosti. Ahh!

Olisin halunnut linkittää tähän ihanan pianokappaleen, hyvän kaverini Chopinin cis-molli-Nocturnen. Mutta koska blogger ei ole kaverini eikä anna mun tehdä sitä, niin kehoitan vain ankarasti teitä kuuntelemaan sen!

Kauniita, ei painajaismaisia unia myös itselleni toivottaen
Tulppa

Käsittämättömän haikea olo.

Wanhat on ohi. Kaksi kuukautta sitä tuskassa treenattiin, yksi päivä nautittiin ja nyt se on ohi. Hirveän surullista. Mä en enää ikinä tanssi vanhojentansseja, kamalaa!
Päivä oli pitkä ja täydellinen. Ei tarpeeksi pitkä. Kaikki oli niiin ihanaa, ihmiset ja pari ja mekko ja tunnelma ja kaikki. Nautin niin paljon etten ikinä olis uskonu. Ainoa miinus oli että oon torstaista asti aivastellu, niistäny ja syöny buranaa taukoamatta. Nyt kun viimein voin sairastaa, uskalsin mitata kuumeen, jota oli. Pää on turvonnu ja olo hirveä. Siksi jäin kämpille enkä mennyt jatkoille, ja istun yksin sängyllä hiljaisessa talossa, kun muut jotka oli meillä etkoilemassa lähti bilettämään. Surkeaa. Alunperin en ees halunnu jatkoille, sit ajattelin että voisinhan mä ehkä mennä, nyt oon niin kipee että en liiku ikinä enää minnekään. Onneks on luvassa löhöilyviikonloppu, aion tehdä koko viikonlopun vain hauskoja asioita! Tekee hyvää. Ja mikäs tässä on ollessa, kun saa löhötä ja syödä ja katsoa telkkaria luvan kanssa, sairastamisessa on plussatkin!

Parantuen
Wanha Tuuli

Siitä lähdetään ettei tervettä kohtaa löydy minusta

Ottaisitko silti minut, 

vaikken koskaan päihittäisi ketään?

Ottaisitko silti minut,

Vaikken koskaan saavuttaisi mitään?

Niinpä.

Vaan kun edes se tänään mua lannista ei

WAU.

Oon ihan fiiliksissä! Meidän koululla oli Kamarimusiikkiviikkoon liittyvä tapahtuma nimeltänsä Musiikkilukion ilta ja se oli ihan uskomattoman hienoa! Omat esitykset menivät hyvin, ja vaikka jännitys oli (taas) katossa, niin oli se sen arvoista. Mahtavinta oli kuitenki kaikkien muiden esitykset; ei voinut kuin ihmetellä sitä taitoa, eläytymistä ja yksinkertaisesti mahtavuutta. Kyynel oli silmässä useammin kuin kerran. Sanoinkuvaamatonta. Tällä innolla enkun esseet ja uskonnon esitelmät on lastenleikkiä!

Menkää ihmiset konserttiin milloin ikinä teillä on mahdollisuus. Mihin vaan.

Veturi, taksi, valtamerilaiva

Nyt se on iskenyt niin pahasti, ettei auta mikään. Nimittäin matkakuume.
En oo ikinä käyny Suomen rajojen ulkopuolella, ja oon aina halunnu matkustaa. Musta on ihanaa jo sekin että pääsen kaupungista toiseen. Se tunne, kun on istunut kauan bussissa tai junassa, selkä mutkalla, nälkä mahassa, raahaillut painavia rinkkoja eestaas ja lopulta seisoo siinä rautatieasemalla ja parhaassa tapauksessa kartta kädessä eikä hajuakaan mihin on menossa, AH, täydellistä. Kotimaanmatkailukin on tosi huippua, mutta ulkomaat on siintäny aina haaveena, ja nyt oon päättäny toteuttaa sen. Mulla on toimintasuunnitelma, mä joko
A) houkuttelen äitin lähtemään mun kanssa ulkomaille, koska se on kerran luvannu mennä mun kanssa,
B) suunnittelen huolellisesti reissun syyslomalle että lähden silloin jonkun kanssa jonnekin tai
C) otan äkkilähdön elokuun viimeisenä eli 18-vuotispäivänä jonkun kanssa.

Okei, vaihtoehto C on aika mahdoton, koska raha, ja B:kin on vaakalaudalla. Ja äiti ei oo niitä suurimpia ulkomaiden faneja. Ehkä lähden vaan sinne Nakkilaan. Ei määränpää oo tärkeintä vaan matka!



Jonain päivänä...

Innoissani lähden, isken pääni räystääseen

Heissulivei kaikki ja muutkin! Täällä sattaa lunta niinkuin varmaan kaikkialla muuallakin. Alan epäillä että aamuun mennessä tää talo on hautautunut lumeen niinkuin muumeissa ikään ja joudun lähtemään kouluun ikkunasta, mitä en kyllä pistäisi yhtään pahakseni, koska todennäköisesti lukioki olis lumen alla eikä olis koulua johon mennä. Vähän jännitystä tylsään arkeen!

Tää viikko on ollu tosi hassu, oon menny ihan vuoristorataa. Välillä on ollu huisin kivaa, kuten esimerkiksi iltapäivä Kokkolassa tai ilta erään jonkun tyypin lattialla istuen ja jutellen syntyjä syviä (vaikkei grillille päästykään...) Sitten taas kaikki on masentanu, ahdistanu, epäonnistunu tai tuskastuttanut tai ollut muuten vain kurjaa ja tylsää. (Tähän osasyyllinen voi tietenkin olla huonot yöunet, nytkin istun tässä...eikä oo höpöhöpö) Tiedätte kyllä tunteen. Se menee näin: AAAARGGHH
MUTTA huomenna on Viitasaari. Siellä on yleensä kaikki hyvin. Tiedossa on ainakin kakkua, mikä ei koskaan ole huono!

Kuunnelkaa Idän ihmeitä, niin teen minäkin. Ja syökää suklaata tai kakkua. Tai parhaassa tapauksessa suklaakakkua. Älkääkä valvoko koko yötä kuten minä.

Kakultatuoksuvaa huomista, toivottelee Mä

Pakkasyö on

Hei tyypit!
En oo kunnolla kirjoittanut ja minulle esitettiin siitä valitus, joten nyt kirjoitan, ja sinä yksi, sun pittää kyllä nyt kommentoida koska käskit mun kirjoittaa!

Ensimmäiseksi haluan hehkuttaa sellaista kivaa gospelbändiä kuin Idän ihmeet. Siis mitä voin edes sanoa. Ne. Vaan. On. Ihania! Haluaisin vaan laulaa ja tanssia ja nauraa ja itkeä kun kuuntelen sitä. Mua ärsyttää itseänikin tää hehkutus, mutta niiden jokainen kappale osuu mua johonki sellaiseen tunnistamattomaan kohtaan, että ei hyvänen aika. Kuunnelkaa, niin ymmärrätte niiden suloisen hauskuuden. Joko nauran tai itken joka biisille. No niin nyt riitti se, asia tuli selväksi.

Asia kaksi, on että kaksi viikkoa tutkintoon öööh mitä?? Sitä oon odott
anut kauan ja nyt se on ihan kohta, en oikein vielä oo sisäistänyt tätä. Paniikki alkaa jo iskeä.En varmaan saa viikkoon syötyä mitään ennen kuin se tulee. Hyi. Kamala. En kestä.

Asia kolme on että JOULU. Haluaisin vaan lomalle, loikoilla pitkät aamut ja soittaa joululauluja ja puuhailla kaikkea pientä  ja vaellella ulkona lumessa ja ilahduttaa ja tavata ihmisiä ja ääää! Harmi kyllä kolme viikkoa koulua (ja nyt koeviikko, olis niin paljon muutakin tekemistä kuin lukea kokeisiin...) estää mun suunnitelmia. Mutta lumi tuli viimein, se on hyvä alku!

Joo ei mulla muuta. Olkaa ihmisiksi ja nätisti. Ja ajatelkaa.

En pelkää vaikka huominen hämärään jää
Olet kanssani
Sain tietää mistä uuden aamun saan
Valo tulla voi

Kuinka olla pallomerimies?

...Karkkibussikuski, rakkauden kuriiri, jos ei linnakkeensa huipulla villinä liehu laupeuden viiri? Saako olla karusellikundi, hiekkalinnan herra, käpylehmäfarmari? Kuinka nuhjuiseen sydämeen löytyy lapsen kaltainen sankari?

Siinäpä kysymys.

Ja minä istun ja mietin

Haudihau!
Nyt on tanssifiilis. Harmi, että kaikki muut nukkuu ja kello on ykstoista. Ehkä en tanssi sit. Mutta iloinen olen, vaikka kuulinkin vähän ikäviä juttuja, mutta ne selviää kyllä. Rakastan pianonsoittoa. Kouluviikossani oli kaksi päivää. Kelpaa. Viikonloppuna on taas Maata Näkyvissä-festarit ja voi <3.

Ei mulla muuta.

Taivaanrannan pilvet tekevät kolon auringolle

Huomenta, maailma!

Tänä aamuna heräsin puoli kahdeksalta kuten aina, vaikka mulla oli kaksi vapaatuntia aamulla, koska opettajalla oli meno jota en nyt muista. Joten nyt mulla oli kaksi tuntia aikaa tehdä kaikenlaista. Tämä on niin luksusta! Oon saanu heräillä rauhassa, kuunnellut Scandinavian Music Groupin levyn kahdesti läpi, syönyt, tehnyt välillä yhden kappaleen äidinkielen esseetä, maksanut pari laskua ja hengaillut. Olen kävellyt laulaen asuntoa ympäri, tanssinut huoneessani, makoillut sängyllä ja ottanut valokuvia katosta. Aamu on kyllä paras aika tehdä asioita, ja varsinkin pitkät, hitaat aamut, koska silloin asiat voi tehdä kaikessa rauhassa ja jaksaa ajatella. Ja kyllä, esseekin valmistui! Mä haluan lisää pitkiä aamuja. Tuntuu että mulla on kerrankin aikaa vaan olla, vaikka teenkin koko ajan jotain, mutta nyt en tee niitä kiireellä vaan kaikessa rauhassa, musiikin soidessa taustalla. Tajusin myös, etten muista, koska olisin viimeksi ollut näin pitkään yksin kämpillä (paitsi nukkuessani tietty, hahhah.) Tottakai oon päivittäin vähintään tunnin yksin, kun soitan koululla, mutta muuten en mä ikinä vietä aikaa itseni kanssa. Täällä on aina ihmisiä ympärillä, ja Viitasaarellakin oon aina joko porukoiden tai kaverieni kanssa, koska viikonloppu on niin lyhyt, että haluan käyttää sen hyödyllisesti. Ja oikeastaan aika vapauttavaa, että oon saanut olla kaksi tuntia näkemättä ketään, kenenkään näkemättä mua, tehdä kaikessa rauhassa sitä mitä haluan, juttelematta kellekään. Ja vaikka tykkään ihmisistä ja niiden seurasta, niin silloin tällöin tarvitsen hitaan, pitkän aamun jolloin saan vaan istua lattialla hyräillen itsekseni.

Jatkakaa päivää yhtä ihanasti, kuin minun päiväni alkoi!

Hypätäkö kyydistä vai hajottaako kone?

Oijoijoi, hei vaan! On ollut taas niin vauhdikasta ettei pää meinaa perässä pysyä. Viikot ja päivät ja tunnit juoksee vaan ja mä yritän pysyä mukana. Harkoista toiseen, tunnilta toiseen, läksyistä ja esseistä toiseen, soittotunnilta toiseen, tapaamisesta toiseen, erilaisista itselleen ottamistani tehtävistä toiseen. Tähän auttais, jos osaisin kaks kirjainta: E ja I, mutta ne on niin kovin hankalia! Haluaisin tehdä niin paljon niin monenlaista, mutta vuorokauden tunnit ei vain riitä. Kaiken muun lisäks pitäis käydä koulussakin ja pärjätäkin jotenkin, ja haluaisin liikkuakin. Vapaa-ajasta ja yöunesta on pakko nipistää, eikä se ole ennen mua haitannu, mä oon aina tykänny että on paljon tekemistä, mutta nyt alkaa vähän jo hajottaa. Enkä haluaisi luopua mistään tai sanoa kellekään että en pysty, koska tykkään kaikesta!

Nyt kuulostan joltain aivan masentuneelta ihmiseltä, en ole. Vielä. :D

Viime viikonloppuna olin uusien isosten ekalla leirillä ohjaajana/isosena/vetäjänä, ja täytyy sanoa että oli hauskaa! Vaikkakin erilaista ja vähän väsyttävää, mutta joka tapauksessa ihana kokemus. Vaikka se oli työtä, se oli kuitenkin irtiotto arjen hyörinästä, puhelimesta loppui jo perjantaina akku ja kalenterikin jäi Kaustiselle. Suosittelen kalenteri-tietokone-kännykkävapaita viikonloppuja, toimii!

Lopuksi vielä biisi: siinä meille ajateltavaa. Miks mulla on täällä näin paljon Jarkko Martikaisen videoita? Leikitään ettei kukaan huomaa sitä.

Heisulivei, nukutaan hyvin!